Hörhöt hereillä eli Keith Richards ja minä Areenalla

Jotain hauskaa sairaalassakin oli sentään. Paimion sairaalassa oli öisin sen verran säpinää, että minua se outo äänimaisema valvotti. Kokeiltiin unipillereitä.

Ekat eivät toimineet, toiseksi kokeiltiin Tenoxia. Koska olen valvuriveteraani, en tykännyt siitä mitä olin aikaisemmin guuglaillut Tenoxista. Mutta tokihan sitä pitää maistella kaikkea mitä tarjotaan.

Mielestäni en nukahtanut pillerin nieltyäni. Jotenkin kuitenkin siirryin Hartwall Areenalle, jossa esiintyivät Rollarit. Paikkani oli hankalasti yläviistossa, jalkatilaa oli kehnosti, ja kaikki vierustoverini olivat tosi isoja, pulipäisiä tai ZZ-Top -tyylisiä äijiä, jotka istuivat tilaavievästi haarat levällään.

Rollarit vetivät hyvin vanhaa settiä, Honky Tonk Womenin lauloin mukana. Yhtäkkiä Mick Jagger lopetti hyppimisen ja ilmoitti, ettei esiintyminen enää kiinnosta häntä, joten good night folks. Suurista runsaudensarvien näköisistä truutista alkoi pöllytä vihertävää savua. Yksi kerrallaan Rollarit putosivat polvilleen ja siitä lavalle kuorsaamaan. Savun levitessä yleisön joukoon kansa retkahti nukkumaan, kuorsaus ja kuolavanat levisivät estoitta.

Mutta Keith Richards pysyi pystyssä! Mies veti keskittyneesti yksinään biisin toisensa jälkeen. Katsomon puolella vain minä valvoin, ja vannon että meillä oli katsekontakti! Keith hymyili minulle!

Mutta koska elämä on raadollista, minulle tuli pissahätä. Jouduin kiipeilemään jättiläismäisten äijien yli! Taistelua aikaa vastaan! Keith Richards nauroi ääneen.

Vihdoin pääsin jonkinlaiseen vessantapaiseen, mutta se oli oveton pisuaari. Kun en ole ollenkaan estoton nurkkiinkuseskelija, pisuaariin lorottelu vaati pitkän kamppailun itseni kanssa. Ja kun heräsin, en tiennyt uinko hiessä vai olinko kusessa.

Kannatan aktiivista eutanasiaa. In the End.

Identiteetistä irtoaminen eli Who Am I Anyway?

P/Sotilas eli Yön Kauhuja

Olen käynyt Paimion parantolassa ennenkin. Kun olin Paimion kansalaisopiston päätoiminen kieltenopettaja, ranskan ryhmäni opiskelija esitteli meille Alvar Aallon suunnitteleman sairaalan, kulttuuriperintökohteen ja työpaikkansa. Oli surullista tavata hänet myöhemmin, minä sairauden vammauttamana, askarteluhuoneen muiden reppanoiden keskellä.

Paimion parantolassa eli TYKSin keuhko-osastolla opin vihdoin potilaan roolin.

Kaikkia tervehditään, laitosapulaisten kanssa keskustellaan sairaalan ulkopuolisesta elämästä (säästä, harrastuksista, kampaajista...), perushoitajien kanssa ei keskustella, he ovat kiireisiä – omalle sairaanhoitajalle voi kertoa miltä oikeasti tuntuu. Lääkäreille ei kannata kertoa kuin oleellisin, mahdollisimman pelkistetysti. Kysymyksiinsä saa vastauksen lääkitysmuutoksen muodossa parin päivän sisällä.

Paimiossa minut eristettiin. Sain antibioottia suonensisäisesti kolme kertaa vuorokaudessa, ja vatsani oli löysä. Kerroin sen rehellisesti ja jouduin eristykseen. Pottatuoli ainoana seuranani. Yäk potenssiin..

Kun vapauduin, mietin oliko vapaus sen parempaa: osaston kaksi wc:tä olivat olleet yhteiskäytössä 1930-luvulta, ja haju oli sen mukainen. Kolmatta, uudempaa säästeltiin mystisesti vaikka sairaalaa oltiin ajamassa alas. Käytävillä hiihteli kalpeita, heikkokuntoisia keuhkopotilaita, öisin sairaalajalkineiden suhinan korvasi hengityslaitteiden voimakkaampi suhahtelu.

Ja ruoka! Laihduin nopeasti neljätoista kiloa! Vaikka voita ja sokeria oli tarjolla jatkuvasti! Huolimatta jokapäiväisistä pullista ja jälkiruuista!

Voin yhä huonommin. Tuumori keuhkoissani kasvoi koko ajan. Minut lähetettiin jälleen Kirurgi 3:n luo Turkuun, leikkauspöydälle. 

Mediastinoskopia oli täysin turha. Kasvain oli niin hakalassa paikassa, että vaikka ”preparoidaan pitkään trachean takana, oesophagus preparoituu esiin, samoin muutama keskikokoinen vena ja arteria samoin nervus laryngeus recurrens dx”, ei kunnon solunäytettä saada.

Ohutneulabiopsiassakin olin jo piipahtanut. Ja kasvain vain kasvoi.

Mutta sitten! Ohutneulatutkimuksen tulokset tulivat!  ”Granulomatoottinen tulehdus!” Koska olin entisessä tubiparantolassa, tulos tulkittiin tuberkuloosiksi. Ja sitäpä lääkitäänkin järeästi!