Pois sairaalasta - mutta minne?

Sairaan arkea 22.2.11

Herätyskello soi 8.00. En jaksa herätä edes ottamaan vatsansuojalääkettä ja kortisonia, vaikka kello soikin niiden takia. Yhdeksältä alan liikutella neuropaattisia varpaitani. Jalkapohjat ovat ihan jäykät ja jääkylmät.

Kuuntelen puolikuuroilla korvillani. Kyllä, muut ovat lähteneet töihin ja tarhaan. Kyllä, boilerin asentajat ovat tulleet.

Kissaa väistellen hakeudun vessaan, olen ihan hirveän väsynyt, 70 mg kortisonia vie unet - ja tautitilanne on huolestuttava, vaikka sitä yrittääkin olla ajattelematta. Sitten pikkukeittiöön hakemaan vettä lääkkeiden painikkeeksi. Seitsemän pilleriä.

Lukulasit mukaan ja nousu yläkertaan. Aloe vera -mehua, lesemuroja, pellavansiemenrouhetta, mustikkajugurttia, kahvia. Hesaria ei ole haettu, enkä aio palelluttaa jalkojani, joten kurkistan blogiani ja facebookia ja harhaudun lueskelemaan nettilehtiä. Välttelen pahoja uutisia.

Väsymys on niin suurta, että jään loikoilemaan yläkerran sohvalle ja katson jälleen yhden Complete Makeover -ohjelman. Sen jälkeen onkin aika siirtyä alakertaan nauttimaan seuraavat kolme pilleriä. Myös verenohennuspiikki olisi otettava, mutta itsen piikittäminen tuottaa vaikeutta. Onneksi lääkärini soittaa ja setvimme hammashoito- ja rituximabitiputusaikoja. Pian soittaa reumahoitajakin, ja kertoo että koko aikataulu on mennyt uusiksi "oman turvallisuutesi takia". Vain kesäkuun lääkäriaika jätettiin jäljelle. (Mahtavaa, ehkäpä olen hengissä vielä kesäkuussa. Haluaisin olla hengissä elokuussakin, silloin Dalai lama tulee tänne Espooseen.) http://dalailama2011.fi/

Laitan korvanapin paikoilleen, ja kas, boilerin asennuksen äänet kantautuvat huoneeseeni. Koska kylmää vettä tulee, laitan Mateo-koiran peiton pesuun. Mietin, yrittäisinkö tänään vaihtaa parille kukalle mullat. Suusuojaimet on, ohuita muovihanskoja on, kevytsoraa on, multaa on. Lykätä ei oikein voi, koska immunosuppression "pahentuessa" hoidon etenemisen myötä pölyävät hommat on vain jätettävä. Multia ei vaihdettu viime keväänäkään, kotini seisoi tyhjillään asuessani sisareni vierashuoneessa. Luulimme, että tulisin toipumislomalle sairaalasta. Hah. Kotini on myyty ja nyt asun vuokralla sisareni ja hänen tyttärensä + tyttärentytärten tyttökommuunissa. Tässä uudessa kodissa on tilaa ja valoa, vaikka kolmen talouden tavaroiden yhteensovittaminen onkin kesken. Varasto, entinen uima-allashuone, on täynnä roihnaa.

Piikitän itseni ja kiroan. Huuhtelen nenän merisuolavedellä. Laitan lisähuuhtelun myös koiran huovalle. Kohta laitan silmätipat, pukeudun, menen postilaatikolle ja mapitan sairauspapereita ja hoidan budjettini kuntoon. Lounaaksi joskus kahden jälkeen hapankaalinrippeitä, eilinen lämmin voileipä, viili, kalkkitabletteja, merilevää, monivitamiinia, B-vitamiini-foolihappotabletti, immuunipuolustusta parantava aminohappoyhdistekuorilo.

Sitten aion vaihtaa kahden kukkakullan mullat. Viideltä alkaa kotiinpalaajien virta, sisarellani on ruuanlaittoviikko joten saan lötkötellä.

Illalla toivon jaksavani teeveetä katsellessa silittää hieman pyykkiä. Tällä väsymysasteella on pakko olla vuoteessa kymmeneltä. Kevyttä lukemista, pahojen ajatusten pyörteen katkaisua, iltalääkkeet, iltapiikki. Kortisonin huonontamaa unta. Jos kaikki menee normaalisti.

Yhtäkkiä sairaalassa eli Asioiden Hoitamisen Mahdottomuudesta

Olin sairaalaan joutuessani yksineläjä. Lähdin yhtäkkiä, arvaamatta lainkaan reissuni kestävän kaksi ja puoli kuukautta. Itse asiassa kesti lähes vuoden ennen kuin avasin kotioveni. (Näkyluokkaa: ovelta näkyi suoraan olohuoneeseen, jonka tavarat oli kasattu keskikesäiseksi juhannuskokkomaiseksi asetelmaksi. Vieressä törötti VALTAVA musta jätesäkillinen jotain. Viherkasvit olivat venähtäneet metrin. Ikkunat oli vaihdettu, uusine sälekaihtimineen kotini oli entistä hienompi.)

Ikkunaremontti oli yksi niistä asioista, jotka olin painanut  mieleni taka-alalle. Tiesin, että se oli tulossa, mutten ollut lukenut taloyhtiön lähettämää kokouspöytäkirjaa. En ollut jaksanut.

Nyt mietitytti, miten sairauspäivärahalla sekin remppa maksettaisi. Ja miten siivouksesta selvittäisi, olohuoneen matot olivat uurtuneet täyteen remonttimiesten jälkiä, kämpässä oli vuoden pölykerros. (Onneksi kukat kastellut Rouva Talonmies oli tyhjentänyt roskiksen ja jääkaapin.)

En ymmärrä, miten muut vastaavassa tilanteessa selvittävät terveen ihmisen arkirumban. Rouva Talonmies tyhjensi aluksi postilaatikkoni, soitti sitten ja ihmetteli mitä tekisi laskuille sun muille. Lähetti kerran kuorellisen sairaalaan, sitten käänsin postini tulemaan suoraan osastolle - varmasti ainutlaatuista. Tilasin pankistani maksupalvelukuoria ja makselin mitä jakselin. Nettiä tai autoveroa en hoksannut pistää katkolle, vaikka autoni seisoikin autoliikkeen parkkipaikalla koko talven. (Se oli jäänyt salolaisen sairaalan pihaan, josta sisarentyttäreni ex-mies pikkuveljineen kävi pääkaupunkiseudulta asti tekemässä siirron - ihan uskomatonta.)


Välillä kävin puolikuolleena kuiskien neuvotteluja oppisopimuspaikkani kohtalosta tai kerroin työnantajalleni, etten vieläkään tiennyt kuinka pitkä sairaslomani olisi.


Entäs pienemmät jutut: olin liikkeellä ilman hammasharjaa, kunnes sisareni (joka kävi  vuokseni pääkaupunkiseudulta Turussa/Paimiossa asti usein) toi minulle harjan. Pian se putosi vessanpönttöön ja jouduin taas raapimaan kipeitä ikeniäni sairaalan huonoilla harjoilla. Vaatteeni jäivät aluesairaalaan, kun minut siirrettiin Turkuun. Vaatteiden tuontipalvelua sairaaloiden välillä ei ollut, mutta onnekseni naapuripedin tytön vanhemmat olivat Salosta - seuraavana päivänä he toivat ne minulle. (Ihmiset ovat välillä hirmuisen hyviä.)

Kuten kissanhoitajani. Mutta se olkoon eri tarina.

A Day in the Hospital eli arkea - ja näön menetys

Kuolemasta ja surusta. No Kidding.

Jäniskevennys eli Tärkeimmistä Lääkäreistä

Juu, en ole katkera lääkäreille. Olen itsekin opiskellut yliopistossa kahdeksan pitkää vuotta (no, olin työssäkäyvä opiskelija), ja tiedän että tietäminen on aika vähäistä loppupeleissä. Kuitenkin sanon tämän ja vaikenen sen jälkeen aiheesta.

Kirurgi lienee hierarkian kärjessä. Omalaatuisuus on sallittua, jos pystyy jumalan tavoin hallitsemaan elämää ja kuolemaa. Kun kirurgi tökkäisee, se sattuu. Taitamaton potilas kysyy, onko operaatio välttämätön. Kirurgi: "Voit myös allekirjoittaa lomakkeen, jossa sanotaan että poistuit omalla vastuullasi, ja lähteä." Hyvää päivää, tätäkö mä kysyin?

Kirurgi osaa myös latinaa: "Jugulumiin poikkiviilto ja keskiviivassa thyreoidea kiertäen edetään trachean pintaan. Digitaalinen dissektio todetaan arteria anonyman sijaitsevan luisen thoraxin puolella, tuumori ei sormelle palpoidu..."

Mun latinallani tuon toisen virkkeen alku on epätäydellinen, mutta vaikka lainasin kirjastosta herttaisen opuksen nimeltä Lääkärinkielen sanakirja, ei sisältö oikein auennut. (Ja olen sentään lukenut latinaa.)


Hyvin lähellä lääkärihierarkian kärkeä kirii myös neurologi. Kun kirurgi on täysin huumorintajuton, neurologi on satiirikko ja tykkää jutella potilaalle järjettömänkuuloisella jargonillaan niin, että pakostikin naurattaa. Kun neurologi veti esille Hyvin Pitkän Neulan aikoen työntää sen reiteeni, sanoin tyttömäisesti "Hui, onpa se pitkä!" Neurologi vilkaisi minua teeskennellyn vakavasti ja sanoi : "Onhan sinulla tuota pehmustettakin." Kiitos taas, on niin kiva olla potilas. Muutoin olisinkin saattanut mainita jotain arvon tohtorin omasta pehmeästä kohdasta.

Neurologikin osaa latinaa. "ENMG-tutkimuksessa löydös viitaten lievään, kohtalaisen läiskäiseen, mahdollisesti sekamuotoiseen tai primaaristi aksonaaliseen alaraaja- ja distaalipainotteiseen polyneuropatiaan.  Säärissä enintään kohtalainen subakuutti motorinen aksonivauriolöydös... "

Tähän on tyydyttävä, selkokielellä neurologi tuskin osaa samaa sanoa. Eikä kukaan osaa sanoa, kävelenkö koskaan enää normaalisti.

Kolmoseksi laitan tähän Ylilääkärin. Koskemattoman. Hemulin. Jonka vedettyä kierroksensa osastolla oma hoitajani kysyi kuiskaten : "Puhuiko se sulle?" No puhui, koska olen opettanut aikuisia kaksitoista vuotta, ja kysynyt siinä ajassa aika monta kysymystä. Jos vastausta ei yhdellä tavalla tule, pitää kysyä toisella. Ja kolmannella. Mutta mietipä, rakas lukijani, kuinka sairaalassa pärjää jos on sairauden tai iän heikentämä.

Then the Going Gets Tough eli Elämä ja Kuolema Tappeli