torstai 21. marraskuuta 2013

Tänään näin:






Se ei ole koskaan ollut mun valintani. Ei ole tullut kuuloonkaan. "Antaa asioiden mennä omalla painollaan". "Järjestyä". Eivät asiat järjesty, maailma on kaaos jossa häikäilemättömin hakkaa itselleen tilaa rakentaa oma pieni järjestynyt maisemansa. Siellä sitten tinasotilailla leikkii, että kaikki on hallinnassa.

Se ihana huume, "kaikki on hallinnassa". Se leijuu pois, ja heikkona ja itkuisena tajuaa ettei pärjääkään enää. Mitä ihmettä? Kaikki on kuin ennenkin, vaikka kaikki on menetetty.

Surullista, ei muuta voi sanoa. Minulla ei ole vaikutusta tähän hirveään maailmaan. 

Ne, jotka jaksavat ottaa itselleen valtaa, näyttävät poikkeuksetta pahat kasvonsa. Kun on valta päättää, päättää olla julma. Mitä enemmän julmuutta kokeilee, sen vähemmän jää tilaa hyvyydelle.

Hyvyyden radikaali yksinkertaisuus aukeaa vain osattomalle. Kun ei ole mitään puolustettavaa, hyvyys ei ole tekopyhyyttä eikä egoa.

Osattomalle aukeaa myös julmuuden karu kuva: sen miekan kahvaan tarttuu heti kun kynnelle kykenee. Kosto on ihmiselle rakas ja suloinen. Rankaisu ja tallaaminen vahvistaa. 

Tuon tuhovoiman tunnistaminen itsessään on ruma hetki. Rehellisyys rikkoo kaunistellun, hellityn kuvan itsestä. Siksi kieltäminen on mieluisampaa. Ei-kö totta? 

Luopuisitko perimmäisestä julmuudestasi? Lakkaisitko pelaamasta lähimmilläsi, pikku tinasotilailla? Entäpä jos heillä olisikin täysi arvo olentoina? Vaikka he suostuisivatkin pelinappuloiksi? Minne he juoksisivat labyrintistasi, jos olisivat vapaita?