keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Korvani on räjähtämäisillään




Viisitoista pitkää kuukautta sitten Lahdessa ystäväni Leena laittoi minulle patjan lattialle. Oli lokakuu ja parvekkeen oven alta veti ilkeästi kipeään korvaani. 

Kotiin palattuani menin työterveyslääkärille. Olin onnellinen siitä, että työterveyshuoltomme oli niin hyvissä käsissä, Mehiläisessä. 

Merkillisen, paineisen korvasäryn lisäksi ikeneni olivat pahasti tulehtuneet, silmät rähmivät ja - mikä nolointa - nivuseeni oli kasvanut paise.

Tuolla ensimmäisellä lääkärikäynnilläni sain tietenkin reseptit antibiootille ja nenää avaavalle lääkkeelle.

Sitten jouduinkin jo soittamaan hätäisesti Mehiläiseen - ysköksissä oli verta. Ei hätää, kertoi Lääkäri nro 2.

Seuraavalla viikolla kipitin kotikylän terveysasemalle. Antibiootti vaihdettiin, samoin nenää avaava, ja kuulin kaiken uuden lääkärimme lasten koulukyytiongelmista.

Sitten oli jälleen vuorossa Lääkäri nro 1. Koska paise oli puhjennut, hän joutui nousemaan tuoliltaan. Paise puhdistettiin ja sain siihen siteen. Koska oli torstai, sain kaksi päivää sairaslomaa. Eipä tohtori hoksannut, että olin kehitysvammaisten hoitajana asuntolassa, jossa työntekijöitä tarvittiin myös viikonloppuisin. Lauantaina olin jälleen töissä.

Seuraavalla viikolla olinkin sitten Mehiläisen Korvalääkäri  nro 1:n vastaanotolla. Korva puhkaistiin, ja yrittäessäni esitellä myös vertavuotavia ikeniäni, lääkäri vastasi lakoonisesti: "Hammaslääkäri."

Kuuden päivän päästä korva oli niin kipeä, että olin jälleen Mehiläisessä. Lääkäri nro 3 totesi voimattomuutensa kivuliaan ja mätää vuotavan korvani edessä ja varasi minulle seuraavaksi päiväksi ajan Korvalääkäri nro 2:lle.

Ja vihdoin sain apua! Kuukauden lääkärikäyntien jälkeen! Kaikki vaivani huomioitiin, minut lähetettiin laboratorioon, korvat tutkittiin ja puhdistettiin, ja ennen kaikkea lääkäri lähetti minut ensiapuun aluesairaalaan. Vaikka lähetteessä oli pelottavia sanoja, ne eivät tuntuneet todellisilta.

2 kommenttia:

  1. Verta ja suolen pätkiä! Hyvä hyvä, siitä se lähtee. Eikä tarvitse enään lähteä toiselle puolelle kaupunkia etsimään blogi-opettajaa, vai?

    VastaaPoista
  2. Janne, koko päivä meni blogipohjan valitsemiseen ym ja kaikki tekninen on hankalaa!!! Mutta muuten tilittäminen on terapeuttista.

    VastaaPoista