keskiviikko 16. helmikuuta 2011

A Day in the Hospital eli arkea - ja näön menetys




Keuhkoembolian jälkeen statukseni potilaana tuntui kohoavan melkoisesti. Sain elellä lokoisasti kahden hengen huoneessa merkillistä veritautia sairastavan, ystävällisen ja rauhallisen rouvan kanssa. Minua muistettiin välillä käydä kurkistamassa, ja kuunneltiin kun neuvoin hoitajia verisuoniasioissa. (Kanyyleja ja verinäytteitä tarvittiin päivittäin, näytteenotto ja kanyylin saaminen suoneen olivat aina kivuliaita, ja olin jo oppinut että kanyylia oli turha yrittää kämmenselkääni, ja että minun oli oltava makuulla verinäytettä otettaessa. Potilaan ammattitaitoa.)

Päivämme sairaalassa alkoi kuudelta. Yökkö leiskautti valot päälle ja kajautti: "Kuumeen mittaus!" Kuumeet mitattiin, unenhorre sai jatkua seitsemään, jolloin käytävältä kuului ikävä ratina. Laboratoriohoitajan kärryt. "Verinäytteitä!"

Jälleen puoli tuntia horteessa, ja: "Aamupalaa!" Puuroa, voisilmä, minulle kasvisruokailijana leipä ja kurkkua, tomaattia ja salaatinlehti. Yksi pieni kuppi kahvia. hyvin pieni muovikipollinen mehua. (Omenamehupäivät olivat suosikkejani, kaadoin mehun juhlallisesti lasiin ja yritin nauttia siitä mahdollisimman pitkään. Minulla oli pöytälaatikossa sisareni tuomia kaupan pillimehuja, joita nautin erityisen pahojen juttujen päälle lohtumehuiksi.)


Ai niin, ennen aamupalaa vatsansuojalääke, kortisoni ja mitä niitä nyt oli.


Aamupäivän ohjelmaan kuului lisäksi vessassa ja suihkussa käynti ja lääkärikierto. Ne piti pelailla yhteen niin, että vessaan pääsi ennen kuin hätä oli liian suuri (yhteisvessaan oli ennen aamiaista niin paljon jonoa, että oli turha yrittääkään), eikä suihkussa sopinut olla lääkärikierron aikaan. Kierto taas aloitettiin vekkulisti eri osista osastoa eri päivinä, joten suihkuun menoon vaadittiin käytävälle kuikuilua ja laskemista.(Koska olin heikko ja hidas ja yhteissuihku kaukana, tarvitsin suihkussa käymiseen ainakin puoli tuntia).


Mahdollisesti olin lääkäreiden tullessa puhdas ja raikas, säären avohaava urheasti suihkutettu ja hoitajan umpeen teippaama. Lääkäreitä ilmestyi paikalle kahdesta kuuteen, mukana korkeilla jaloilla rullattava tietokone, jota yksi jatkuvasti naputteli. Osaston keuhkolääkärit tulivat kasvoilta tutuiksi, mutta hyvin usein mukana oli aivan uusia kasvoja, piti tyytyä arvailemaan oliko kyseessä erikoistuva lääkäri, opiskelija vai kuka hemmetti. Laboratoriokokeiden ja mahdollisten röntgausten tuloksia lueteltiin. (En vieläkään ole kyllin ammattitaitoinen potilas, että tietäisin mitä leukosyytit, erytrosyytit, trombosyytit sun muu diibadaaba tarkoittavat. Hemoglobiini 76 taisi olla alhaisen puoleinen...)

Lääkäreiden jälkeen tuli ruoka. Vuodenvaihde 2009-2010 muutti ruuan Paimiossa ratkaisevasti huonommaksi. Vieläkin kuvottaa muistaessani kasviskeiton, jossa oli kuutioitujen pakastejuureksien lisäksi jokin hyvin pahanhajuinen ja todella pahanmakuinen yrtti. Keittoa oli usein. Jos jaksoin, könkkäsin kauniiseen alvaraaltomaisen valoisaan kanttiiniin hakemaan pasteijan. Ha.

Ruuan jälkeen lepäiltiin. Paimion sairaalassa oli oma sivukirjasto, jonne sai avaimen neuvonnasta. Ovi auki, valot päälle, ja privaattikirjasto oli minun! Melko ylellistä. Matkalla oli vessakin, niin harvoin käytetty ettei se haissut. Vein siis sytostaattiset ja mahdollisesti jopa tuberkuloottiset eritteeni riemumielin sinne. Kirjastosta löytyi tekemistä lepotunneiksi, tai saatoimme jutella naapuripedin rouvan kanssa jopa syvemmistä tunnoistamme. 


Päivälääkkeiden ja päiväkahvin jälkeen makoilimme lisää. Päivällinen tarjoiltiin, söin puoli-istuvassa asennossa, koska en jaksanut istua suorassa niin pitkään kuin ruuan jauhaminen vaati. (Kasvohermohalvaus veti kasvot vinoon, suupieli falskasi eivätkä hammasrivit sattuneet kohdakkain.)

Sitten rupateltiin vähän lisää, naapuripedin rouvan mies kävi joka päivä häntä katsomassa eikä säikkynyt vinoa naamaani vaan jutteli kuin ihmiselle. Ja iltatee ynnä lisää lääkitystä.

Iltateen jälkeen lisää lukemista tai hajamielistä teeveen katselua, kunnes hoitaja teippasi halvaantuneen puolen silmäni kiinni (muuten se jäi puoliavoimeksi ja päästi valoa sisälle). Puolikas pami ja levotonta yöunta odottamaan. 


Tätä autuasta rutiinia kesti runsaan viikon, kunnes eräänä aamuna näin hoitajasta vain puolikkaan. Silmäteippini oli irrotettu, kun huomasin että hoitajalta puuttui pää. Näkökentän yläosa oli maitomaista viivaa vain. Lääkärit hälytettiin paikalle, ja totta se oli, heiltäkin puuttuivat päät. Hihitin huvittuneesti: tämä se vielä puuttui. Puolisokeus! Jesh!


Näkö palautui kolmen tunnin kuluttua yhtä mystisesti kuin oli kadonnutkin. Pääsin kuitenkin jälleen Turkuun, pään TT-kuvaukseen ja kaulavaltimoiden doppler-ultraäänitutkimukseen. (Ehkäpä kerron joskus, millainen hirmuinen matroona TYKSin TT-kuvauslaitetta hoitaa. Oli kuin armolahja, kun paikalla olikin normaali, kiltti hoitaja: ei ärjymistä eikä reuhtomista.)


Diagnoosi tällä kertaa: todennäköisesti amaurosis fugax -tilanne. Googlaamalla selviää seuraavaa: "Amaurosis fugax, nopeasti ohimenevä näönhämärtymiskohtaus, aiheutuu emboliasta, joka on kulkeutunut silmävaltimoon joko samanpuoleisesta kaulavaltimosta tai sydämestä. Silmänpohjassa näkyvä kolesterolikide on suora vihje samanpuoleisen kaulavaltimon sairaudesta. Osa potilaista saa myöhemmin aivohalvauksen, mutta tämä vaara on pienempi kuin isoaivojen ohimenevän verenkiertohäiriön jälkeen. Suurin osa potilaista kuoleekin muihin sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksiin." Duodecim 1998;114(3):280, Tero Kivelä.

Mutta Paimiossa ei ollut langatonta nettiä, eikä minulla konettakaan tietenkään. Eli minulle hetkellinen näkökenttävaje oli pikkujuttu.

3 kommenttia:

  1. Aah those good old hospital mornings. Vanhoina pahoina aikoina potilaat oli rautaa, mutta ketkä tai mitkä puuta?

    VastaaPoista
  2. Ja taas olen oppinut uutta: Eye

    Inflammation can occur in different parts of the eye. Inflammation in the white part of the eye is known as the sclera (“scleritis”). “Uveitis” is inflammation within the eye. Inflammation behind the eye is known as an “orbital pseudotumor”. An orbital pseudotumor such as those caused by Wegener’s Granulomatosis can cause “proptosis”, or protrusion of one eye.

    Pictured below is a computed tomography (CAT) scan of the eyes in a patient with a retro–orbital mass (a mass behind the eye) in a man with Wegener’s granulomatosis. Masses such as these sometimes cause an abrupt loss of vision through stretching or compression of the optic nerve, which enters the back of the eye.

    http://www.hopkinsvasculitis.org/types-vasculitis/wegeners-granulomatosis/

    Että ei se amaurosis fugax ollutkaan, vaan just another hit and miss diagnosis by good old TYKS...

    VastaaPoista